Mesvac Hörmann – Kohteensa arvoinen
Kohteensa arvoiset ovi- ja turvallisuusratkaisut syntyvät laadukkaista tuotteista ja asiantuntevasta palvelusta aina suunnittelusta huoltoon. Palvelemme teollisuuden, liikekiinteistöjen ja kotien tarpeita ratkaisun elinkaaren kaikissa vaiheissa.
Hörmann Group lukuina
Mesvac lukuina
Mesvac Oy on perustettu vuonna 1977. Eri kehitysvaiheiden jälkeen Mesvac siirtyi saksalaiseen Hörmann Group -konserniin vuoden 2016 alussa.
Mesvacin pääkonttori sijaitsee Kirkkonummen Jorvaksessa. Tuotannossa valmistamme nosto-ovien varaosat, turvatekniikkatuotteet sekä kokoonpanemme kuormauslaitteet.
Mesvac Oy:n toimintaa ohjaavat ISO 9001:2015 -standardin laatujärjestelmä ja ISO 45001:2018 työterveys- ja työturvallisuusstandardi.

Elinkaarimalli
Mesvac Hörmannin liiketoiminnan ytimessä on aina asiakas.
Elinkaarimallin mukaisesti ensin määritellään tavoitteet laitekannalle, jonka jälkeen esimerkiksi huolto toteutetaan suunnitelmallisesti laitteen elinkaaren pidentämiseksi.
Laitteen käytön aikana seuranta ja raportointi tuovat näkymän laitteen kuntoon, turvallisuuteen ja kustannuksiin: näiden pohjalta toimintaa voidaan optimoida samalla varmistaen, että laitteet palvelevat luotettavasti vuosien ajan.







